Hotelli on STT:n tietojen mukaan ollut myynnissä ja suurin lainoittaja haluaa maanantaihin mennessä allekirjoittaa sopimuksen ...
Hotelli on STT:n tietojen mukaan ollut myynnissä ja suurin lainoittaja haluaa maanantaihin mennessä allekirjoittaa sopimuksen ...
Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu vuokrasopimuksia julkisiksi. Lappajärven kunta kuitenkin katsoo, että vuokrasopimukset ovat ...
Ammattiliitto Pron talous- ja hallintojohtaja Jani Salenius kertoo, että ammattijärjestö on irtautunut olympiavoittaja Samppa ...
Näppiksissä mielipiteitä myös esimerkiksi Lahden köysiradasta, rakennuslupien hinnankorotuksesta ja huumorintajusta.
Sijoittajille loppuvuodesta 2024 lähetetyn raportin mukaan Samla Hotels -rahaston arvo oli laskenut nolliin, kertoo STT.
Vielä Samla Capitalin verkkosivuilla vuonna 2022 julkaistussa tiedotteessa Salenius hehkutti, että Prolla on kunnia olla ...
Pro kertoo, ettei siltä heru kaatumisvaarassa olevaan The Hotel Maria -hankkeeseen enää lisää rahaa. Jäsenistölle ei liiton ...
Ammattiliitto kertoo, ettei se aio sijoittaa The Hotel Maria -hankkeeseen enää lisää rahaa. Ammattiliitto Pron talous- ja ...
Ammattiliitto Pron talous- ja hallintojohtaja Jani Salenius kertoo, että ammattijärjestö on irtautunut olympiavoittaja Samppa ...
Radio Pooki on MSN1d
Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa palkittiin vuoden menestyjiäMicrosoft ja kolmansien osapuolten toimittajat käyttävät evästeitä tietojen, kuten yksilöllisten tunnusten, tallentamiseen ja ...
Kouluttaa ja verkostoida, se on Uudenmaan Yrittäjien paikallisyhdistystensä luottamushenkilöille vuosittain järjestämän ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results