Patria ilmoitti keskiviikkona ostavansa belgialaisen, johtavan digitaalisen puolustusalan ohjelmistoalustayrityksen, Ilias Solutionsin. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Ilias Solutionsin ...
Genetiikkaa tuntemattomalle menetelmä kuulostaa monimutkaiselta. Keskeistä kiinalaistutkijoiden mukaan oli se, että ...
Miltei puolet koehenkilöiden välisistä eroista ajattelutaidossa selittyi vain sillä, miten paljon he käyttävät tekoälyä. Jos ...
50 Let Pobedy (”50 voiton vuotta”) -niminen jäänmurtaja oli avustamassa jääpeitteisillä vesillä kulkevaa rahtialusta, kun se ...
Epätoivoinen Venäjä myllyttää nyt itsemurhahyökkäyksiä etulinjaan siviili-Ladoilla: Ukraina räjäyttää ne yksi toisensa ...
Siinä oli 155 cc ilmajäähdytteinen moottori, teholtaan 1,1 kW (1,5 hp). Huippunopeus oli noin 30 kilometriä tunnissa.
Valokuituyhtiö Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen kertoo kovista kasvuaikeista, joihin sisältyy aie ...
Puolustusteollisuus on perheyhtiön tärkein asiakasryhmä. Pehmusteina toimivien solumuovisisustojen muodoista voi tehdä ...
Kia on osannut asettautua otsikoihin ja parrasvaloihin viime aikoina rajulla mainoskampanjalla ja uusilla malleilla. Mutta ...
Alkoholittomien viinien, oluiden ja ”viinojen” eli tisleiden suosio on räjähtänyt vuosikymmenessä. Supergraafi-juttumme esittelee niiden valmistusta. Selviää, että nollaviinien hinta pysyy koholla ...
Betolarin mukaan tuotanto alkaa pilottikohteella eikä tuotantomäärillä ole vaikutusta liikevaihtoon tai tulokseen.
Nakupyörät ja seikkailupyörät ovat myyntitilastojen kärjessä. Moottoripyöräala odottaa myynnin toipumista korkojen laskun ...